19.2.2007

Asian tausta

VR Osakeyhtiön (jäljempänä yhtiö) palveluksessa ratapihakonduktöörinä työskennellyt A oli vuosilomansa aikana syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen. Saatuaan tiedon A:n rikoksesta yhtiö oli turvaamistoimenpiteenä siirtänyt hänet pysyvästi pois junaturvallisuustehtävistä. Kun A ei sanotun rikoksen vuoksi yhtiön käsityksen mukaan enää voinut täyttää työsopimuksensa mukaisia työvelvoitteitaan, yhtiö oli irtisanonut A:n työsopimuksen. Työsuhteen päättyessä A oli työskennellyt yhtiön ja sen edeltäjien palveluksessa eri tehtävissä noin 32 vuoden ajan.

Kanne ja vastaus Nilsiän käräjäoikeudessa

A on yhtiötä vastaan ajamassaan kanteessa katsonut, ettei yhtiöllä ollut ollut työsopimuslain 7 luvun 1 ja 2 §:ssä tarkoitettua asiallista ja painavaa syytä hänen työsopimuksensa irtisanomiseen. A ei ollut vapaa-ajalla tapahtuneen rikkeen vuoksi tullut kykenemättömäksi hoitamaan työtehtäviään. Rikkeen seuraamukset eivät olleet ohjeistuksen tai yhtiön käytännön perusteella olleet hänen tiedossaan. Hänelle ei ollut ennen irtisanomista annettu varoitusta ja näin mahdollisuutta korjata menettelyään. Yhtiö ei myöskään ollut ennen irtisanomista selvittänyt, olisiko irtisanominen ollut vältettävissä sijoittamalla A toisiin tehtäviin. Tämän vuoksi A on vaatinut yhtiöltä korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 24 kuukauden palkkaa vastaavat 57 312 euroa korkoineen.

Yhtiö on vastauksessaan lausunut, että törkeään rattijuopumukseen syyllistyneen A:n poistaminen junaturvallisuustehtävistä oli ollut Ratahallintokeskuksen ja yhtiön sisäisten ohjeiden mukaista ja junaliikenteeseen liittyvät riskit huomioon ottaen perusteltu toimenpide. Yhtiöllä oli siten ollut asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen. Irtisanominen oli ollut yhtiössä noudatetun, ratkaisuun KKO 2000:77 perustuneen käytännön mukainen. Tällä perusteella yhtiö on kiistänyt kanteen.

Käräjäoikeuden tuomio 20.4.2005

Käräjäoikeus lausui perusteluinaan, että A oli työskennellyt noin 32 vuotta ensin Valtionrautateiden ja sittemmin tapahtuneen yhtiöittämisen jälkeen yhtiön palveluksessa toimien viimeksi ratapihakonduktöörinä. Hänen työtehtävänsä olivat olleet junaturvallisuuteen liittyviä. A oli vuosilomansa aikana ja siis vapaa-aikanaan syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen marraskuussa 2003.

Irtisanomisilmoituksen mukaan yhtiö oli 1.3.2004 irtisanonut A:n työsopimuksen, koska hän oli syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen. Hänet oli tuon tapauksen johdosta jouduttu annettujen turvallisuusmääräysten mukaisesti poistamaan pysyvästi junaturvallisuustehtävistä eikä hän ollut voinut menettelynsä johdosta enää täyttää työsopimuksen mukaisia työvelvoitteitaan. Siten oli ollut olemassa työsopimuslain mukainen asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen A:sta itsestään johtuneesta syystä.

Liikenneturvallisuutta valvova Ratahallintokeskus oli yhtiölle lähettämässään kirjeessä 1.11.1996 antanut ohjeita päihteiden väärinkäytön varalta. Mikäli rautatieyrityksen palveluksessa oleva henkilö työtehtävissä syyllistyi raideliikennejuopumukseen, hänet oli kirjeen mukaan pysyvästi siirrettävä pois junaturvallisuustehtävistä. Samoin oli meneteltävä, kun yrityksen palveluksessa oleva muutoin syyllistyy liikennejuopumukseen taikka muuhun alkoholin tai huumaavan aineen väärinkäyttöön. Tehtävistä poistaminen voi olla raideliikennejuopumustapauksia lukuun ottamatta määräaikainen silloin, kun väärinkäyttö oli ollut luonteeltaan vähäinen ja oli perusteltua syytä olettaa toimenpiteen olevan riittävä junaturvallisuuden kannalta.

Yhtiö oli 6.2.2003 antanut ohjeet alkoholinkäytön valvonnasta ja toimenpiteistä päihteiden väärinkäytön johdosta. Ohjeissa todettiin muun muassa, että päihteiden väärinkäyttöä ja työtehtävissä päihtyneenä olemista oli pidettävä aina vakavana rikkomuksena, jonka perusteella oli myös harkittava, olivatko työsuhteen jatkamisen edellytykset olemassa. Junaliikennejuopumukseen syyllistynyt henkilö oli välittömästi poistettava junaturvallisuustehtävistä. Samoin oli meneteltävä, jos henkilö syyllistyi liikennejuopumukseen taikka muuhun alkoholin tai huumaavan aineen väärinkäyttöön. Tehtävistä poistaminen voi olla junaliikennejuopumustapauksia lukuun ottamatta määräaikainen silloin, kun väärinkäyttö oli ollut luonteeltaan vähäistä ja oli perusteltua syytä olettaa toimenpiteen olevan riittävä liikenneturvallisuuden kannalta. Määräaikainen tehtävistä poistaminen oli yleensä enintään kuuden kuukauden mittainen ja se ratkaistiin tapauskohtaisesti väärinkäytön luonteen perusteella. Tapauksissa, joissa henkilö oli määrätty ajokieltoon liikennejuopumuksen vuoksi, tehtävistä poistamisen tuli olla voimassa aina vähintään ajokiellon ajan. Henkilön terveydellinen sopivuus junaturvallisuustehtäviin oli varmistettava terveystarkastuksessa ennen työtehtäviin palaamista.

Esitetyn näytön perusteella käräjäoikeus katsoi olevan mahdollista, ettei A ollut saanut tietoonsa yhtiön ohjeistusta 6.2.2003. A:n oli kuitenkin työtehtäviensä sisältö, työsuhteensa pituus ja saamansa koulutus huomioon ottaen sekä tunnustamansa mukaan tietoisena Ratahallintokeskuksen 11.1.1996 antamien ohjeiden sisällöstä täytynyt olla tietoinen siitä, että rattijuopumusrikoksen johdosta hänet voitiin ainakin määräaikaisesti poistaa junaturvallisuustehtävistä. Mitä ilmeisimmin A:lle oli kuitenkin tullut yllätyksenä, että hänet yhtiön mielestä oli voitu rikoksen johdosta irtisanoa. Yhtiön ilmoituksen mukaan se oli aina irtisanonut junaturvallisuustehtävissä olevan työntekijänsä, jos törkeä rattijuopumus oli tullut yhtiön hallinto-osaston tietoon. Poikkeuksena olivat olleet vain sellaiset tapaukset, jotka vasta vanhoina tekoina olivat tulleet yhtiön tietoon.

Vaikka työntekijä oli Ratahallintokeskuksen ja yhtiön ohjeiden mukaan voitu rattijuopumuksen johdosta siirtää pysyvästi pois junaturvallisuustehtävistä, myös määräaikainen tehtävistä siirtäminen oli ollut mahdollinen. Ohjeista ei voinut lukea, että vapaa-aikanaan törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt tulisi aina irtisanoa.

Arvioitaessa yhtiön oikeutta irtisanoa A:n työsopimus oli otettava huomioon toisaalta, oliko A:n työskentely yhtiön palveluksessa ollut junaturvallisuudelle vaaraksi, ja toisaalta yhtiön aikaisemmin vastaavanlaisissa tapauksissa noudattama käytäntö.

Koska yhtiön käytäntönä oli ollut irtisanoa törkeään rattijuopumukseen vapaa-aikanaan syyllistyneet junaturvallisuustehtävissä olleet henkilöt, A:ta ei voitu katsoa kohdellun ankarammin kuin muita rattijuopumukseen syyllistyneitä työntekijöitä.

A:n syyllistymistä törkeään rattijuopumukseen ei yleisesti ottaen voitu pitää vähäisenä alkoholin väärinkäyttönä.

A oli syyllistyessään törkeään rattijuopumukseen antanut yhtiölle aiheen ryhtyä arvioimaan hänen selviytymistään työtehtävistä. Työsopimuslain 7 luvun 1 §:n perusteella tällainen arviointi tuli aina suorittaa tapauskohtaisesti. Vaikka törkeä rattijuopumus ei tekona ollut vähäinen, A:n moitittavaa menettelyä voitiin vapaa-aikana tehtynä pitää irtisanomista harkittaessa luonteeltaan vähäisenä, koska valtaosassa eri ammateissa tuollaiseen rikokseen syyllistymistä työntekijän vapaa-aikana ei voitu pitää irtisanomisperusteena. Pelkästään seikalla, että yhtiö oli halunnut kohdella A:ta samalla tavalla kuin muita törkeään rattijuopumukseen syyllistyneitä, ei yksin voitu katsoa selvitetyn irtisanomisperusteen olleen käsillä. Koska Ratahallintokeskuksen ohjeistus ei velvoittanut aina irtisanomaan rattijuopumukseen syyllistynyttä, koska A:lla ei ollut katsottu olleen alkoholiongelmaa, koska hän ei ollut rikoksensa tai siitä määrättyjen seuraamusten johdosta tullut tosiasiallisesti kykenemättömäksi työsopimuksen mukaiseen työhön ja koska yhtiönkään mukaan työkyvyn puuttuminen ei ollut tässä ollut irtisanomisperusteena, irtisanomiselle mainitussa säännöksessä asetetut edellytykset eivät olleet täyttyneet. Koska A:ta ei ollut pidetty alkoholiongelmaisena, määräaikaista työtehtävistä poistamista olisi tullut pitää riittävänä seuraamuksena. Näiden seikkojen johdosta ja koska A:lle oli mitä ilmeisimmin tullut yllätyksenä se, että hänet vapaa-aikana tapahtuneen törkeän rattijuopumuksen johdosta irtisanotaan, yhtiöllä ei voitu katsoa olleen työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaista asiallista ja painavaa syytä irtisanoa A:ta.

Asiassa A:n henkilöstä ilmi käyneen perusteella hänen syyllistymisensä törkeään rattijuopumukseen oli mitä ilmeisimmin ollut satunnainen hairahdus. Kun A oli ollut noin 32 vuotta yhtiön ja sen edeltäjän palveluksessa ja kun hän oli työssä käyttäytynyt ja hoitanut työnsä moitteettomasti, hänen irtisanomistaan ei voitu pitää kohtuullisena.

Käräjäoikeus totesi lisäksi, ettei tapaus vastannut ratkaisussa KKO 2000:77 käsillä ollutta tilannetta, koska A ei ollut toistuvasti syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen eikä yhtiökään ollut pitänyt häntä alkoholiongelmaisena.

Vielä käräjäoikeus lausui, ettei A:lle ollut annettu varoitusta eikä hänelle ollut edes yritetty etsiä yhtiön palveluksessa muuta työtä.

Selostetuilla perusteilla käräjäoikeus katsoi yhtiön irtisanoneen A:n työsopimuksen työsopimuslain 7 luvun 1 §:n vastaisesti. Yhtiö oli työsopimuslain 12 luvun 2 §:n nojalla velvollinen suorittamaan A:lle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Korvauksen suuruutta määrättäessä otettiin sitä lisäävänä tekijänä huomioon, että A:n työsuhde oli kestänyt noin 32 vuotta ja hänen työsuoritustensa osalta ei ollut ilmennyt aihetta moitteeseen. A oli ollut työttömänä työsuhteen päättymisestä lähtien ja hänelle oli aiheutunut työsuhteen päättymisestä huomattava ansionmenetys. Ikä huomioon ottaen A:n mahdollisuudet saada aikaisempaa vastaavaa työtä olivat ilmeisen huonot. Korvausta vähentävänä seikkana otettiin huomioon se, että A:n oli joka tapauksessa täytynyt tietää törkeään rattijuopumukseen syyllistymisen aiheuttavan ainakin määräaikaisen poistamisen junaturvallisuustehtävistä ja että A oli itse antanut aiheen työsopimuksen päättämiseen. Nämä seikat huomioon ottaen A:lla oli oikeus saada korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaavat 28 656 euroa. Käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle mainitun määrän korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mikko Rautsi.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 10.11.2005

Yhtiö ja A valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marja-Liisa Karotie, Paavo Eestilä ja Tuula Jauhiainen. Esittelijä Jukka Korolainen.

Perustelut

1. A oli työskennellyt yhtiön ja sen edeltäjien palveluksessa noin 32 vuoden ajan, viimeksi ratapihakonduktöörinä. Hän oli vuosilomansa aikana marraskuussa 2003 syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen. Saatuaan tästä tiedon yhtiö oli helmikuussa 2004 turvaamistoimenpiteenä siirtänyt A:n pysyvästi pois junaturvallisuustehtävistä. Katsoen, ettei A voinut menettelynsä takia enää täyttää työsopimuksensa mukaisia työvelvoitteitaan, yhtiö oli 1.3.2004 irtisanonut A:n työsopimuksen.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko yhtiöllä ollut työsopimuslain nojalla oikeus irtisanoa A:n työsopimus.

3. Työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

4. Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Pykälän 4 momentin mukaan työnantajan on ennen irtisanomista selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön. Säädetystä uudelleensijoitusvelvollisuudesta voidaan pykälän 5 momentin mukaan poiketa vain, jos irtisanomisen perusteena on ollut niin vakava työsuhteeseen liittyvä rikkomus, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.

5. A:n syyksi luetun törkeän rattijuopumuksen teko-olosuhteista tai siitä tuomitusta rangaistuksesta ei ole esitetty selvitystä. Sen vuoksi ja ottaen huomioon, että A oli syyllistynyt rikokseen vuosilomansa aikana, Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A:n tekoa olisi pidettävä työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 5 momentissa tarkoitetulla tavalla niin vakavana rikkomuksena, ettei yhtiöltä ole voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.

6. Yhtiö on irtisanomisperusteena vedonnut siihen, että A:n syyllistyttyä törkeään rattijuopumukseen hänet oli Ratahallintokeskuksen ja yhtiön ohjeiden nojalla jouduttu poistamaan pysyvästi junaturvallisuustehtävistä eikä hän siten ollut enää voinut täyttää työsopimuksen mukaisia velvoitteitaan. Yhtiön mukaan A:ta ei ollut edes pyritty siirtämään toisiin tehtäviin, koska yhtiöllä ei ollut ollut sellaiseen velvollisuutta.

7. Yhtiön mainitsemissa ohjeissa puhutaan turvaamistoimenpiteen tyyppisestä junaturvallisuustehtävistä poistamisesta, joka voi olla luonteeltaan määräaikainen tai pysyvä. Ohjeiden mukaan on päihteiden väärinkäytön tai työtehtävissä päihtyneenä olemisen vuoksi aina harkittava, ovatko työsuhteen jatkamisen edellytykset olemassa. Sitä vastoin työsuhteen irtisanomista vapaa-ajalla tapahtuneen päihtymisen perusteella tai mahdollisuutta sijoittaa työntekijä muihin kuin junaturvallisuustehtäviin ei ohjeissa ole käsitelty. Korkein oikeus toteaa työsopimuslain pakottavien säännösten joka tapauksessa velvoittaneen yhtiötä siitä riippumatta, mitä käytäntöä yhtiön piirissä on tältä osin noudatettu.

8. Työsopimuksen irtisanomisen aikaan A on ollut 52-vuotias ja työskennellyt yhtiön ja sen edeltäjien palveluksessa eri tehtävissä noin 32 vuoden ajan. A:n ei ole väitetty syyllistyneen moitittavaan menettelyyn työtehtäviä hoitaessaan. Yhtiö ei ole pitänyt A:ta alkoholiongelmaisena, eikä työkyvyn puuttuminen ole ollut peruste hänen irtisanomiselleen.

9. Edellä sanotun perusteella yhtiöllä on ollut työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 4 momentissa tarkoitettu velvollisuus ennen irtisanomista selvittää, olisiko irtisanominen ollut vältettävissä sijoittamalla junaturvallisuustehtävistä poistettu A muuntyyppiseen työhön. Kun yhtiö on tämän selvittämisen laiminlyönyt, yhtiö ei ole näyttänyt, että sillä on ollut työsopimuslain mukainen peruste työsopimuksen irtisanomiseen.

10. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy tuomiolauselmasta ilmenevään ratkaisuun.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja, Mikael Krogerus ja Timo Esko. Esittelijä Marja Kekäläinen.